keskiviikko 18. heinäkuuta 2007

Big BANG!!!


Olihan se sitten pakko toteuttaa tällainen helvetin hyvä känni-idea (kiits vaan Keho ja muut vapaalla olleet) ja avata legendaariselle MökkiJamboreelle ihka oma IHQ-blogi! Tänne voidaan sitte vaikka kaikki kirjotella kaikenlaisia tuntemuksia aiheesta ja aiheen vierestä, ja toki yrittää edes pistää pirusti kuvia, jotka sitten tulevaisuudessa tulevat estämään meikäläisen valinnan Ameriikan presidentiksi! Että teretulemast vaa, tutut ja tuntemattomat...


HISTORIAN SIIPIEN HAVINAA

MökkiJamboree sai alkunsa armon vuonna 2002. Silloinhan kyseessä oli vielä kertaluontoinen syntymäpäiväjuhla kesäkuun alussa, johon osallistuivat lähinnä erään nimeltämainitsemattoman jalkapalloseuran jäsenet, ja tosifanit. Harva meistä silloin uskoi perinteen jatkuvan...

Useille osallistujille MökkiJamboree on virallinen KESÄn avaus ja otollinen tilaisuus vaihtaa kuulumisia "vanhojen tuttujen" kanssa sivistyneessä ja hengellisessä ympäristössä. Joillekin kyseinen tapahtuma on jopa koko kesän kohokohta! Osallistujia Jamboreeseen on riittänyt vuodesta toiseen, samoja naamojakin on näkynyt useampana vuonna. Jotain on siis tehty oikein. Myös uusia tuttavuuksia ja ensikertalaisia on mukaan sopinut, sillä jostainhan se on aloitettava. Toverillinen henki ja kokeneempien kävijöiden opastus on auttanut monia tulokkaita sopeutumaan tähän hartaaseen joukkoon.

Mökkijamboreehan on jo kokonaista 6-vuotta vanha, eli kohta sen pitäisi osata jo kävellä. Aika usein on ollut melko rauhallista ja tylsää, nukkumaan on menty hyvissä ajoin iltauutisten jälkeen. Joskus vähän mölkkyä pelattu, grillattu ja saunottu ja aamulla siivottu ja lähdetty autolla kotiin. Vaimot ja lapset toki olleet aina mukana. Musiikkia ei olla juurikaan soiteltu, mitä nyt joku on saattanut vähän kitaraa näppäillä ja puristella hanuria. Kivasti on aina menny, eikä sanomistakaan ole tullut. Isä McInnen on myös muistanut lausua rukouksen ennen ruokailuja ja yöpuulle menoa. Kivaa!

4 kommenttia:

tommy kirjoitti...

Jo oli aikaki.. kaikenmaailman vaihtoppilasmatkoista blogeja tehään mutta tärkein on puuttunu tähän asti.. kiitos webmasterille.. IhQ

Peltsi kirjoitti...

Huikeeta!

Kaikki on ihan ihanaa ja IhQ:a. Tosi kivat sivut, kiva meininki, kivat juhlat ja kivat mökkijamboreet. Ihan kirjanmerkkeihin pistin ylös tämän sivun. Merkki.. Kirjan välissä. Siitä voi sitten avat kirjan ja katsoa mikä sivu on merkitty... Kirjaa lukee nuorimies vaan.. Siitä merkin kohdalta. LÄÄKKEET!


- Peltsi -

Kuiwa kirjoitti...

Vetää sanottomaks! upeeta, kerrassaan upeeta..itkettää...pitää ryhdistäytyä..pitää ottaa olut..pitää tykätä näistä kemuista! halitaan ja huomenna taas otetaan! se on kivaa se..

Juho kirjoitti...

Halåå? Tuleeko tämä sepustus näkyviin johonkin? Toimittaja peltoniämi (se vanhempi, komeampi, järkevämpi ja sulokkaampi Niämi) täällä tutustuu tekniikkaan työpäivän ratoksi. Jänniä nämä plokit...
Ihan vaan semmottiis, että seniori ei åsallistu tänä vuonna, pitää olla parasmies kaverin häissä lauantaina eikä perjantaina kuulemma saa edes vähän tulla jamboreeseen. Ei Pii-paa-Piia uskonu, että jamboreessa voi ja kuuluu olla myös selvin päin (Skoudet ei vaan tajuu), vaikka näytin kuvia. Pitäkää edes muut hauskaa. Ens vuonna sitten, nyyh.
Mulla muuten on yhä ne räsän papan froteeuikkarit ja ne lähtee 6.pvä mukaan Kreikan Falrikidikididikiin. Että nännännäää vaan räsän pappa!!