keskiviikko 25. heinäkuuta 2007

Kaksi yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen...

Onpa mukavaa jälleen kerran kokea mökkijamboreen odotus. Vaikkei juhla olekaan aivan totutulla paikallansa, on olo hieman kuin sillä 7-vuotiaalla pikku-Mikolla juuri ennen joulupukin saapumista. Tavallaanhan mökkijamboree on kuin joulu – yhteisoloa, musiikin kuuntelua, hyvää ruokaa ja juomaa. Ainoa ero on kuitenkin, että kaiken tämän teemme huonolla maulla ja ylilyönnein. Niin ja tietysti lahjat annamme itsellemme. Esimerkiksi seuraavassa kuvassa jo täysi-ikäiseksi kasvanut Mikko on antanut itselleen lahjoista parhaimman ja lähtenyt ihailemaan sitä luonnonhelmaan:

Fiilistellään nyt vähän vanhoilla kuvilla kun alkuun päästiin

Niin kaunista

Kaikkien ohjeiden mukaisesti! (Mutta mihin tuo margariini?)

Keho keskittyy olennaiseen.

Paikka on kyllä semmonen El Classico että.

Oikein juotuna

Niin sanotut pelisilmät. Huomatkaa luksusteltta taka-alalla.

2002 vuoden mökkijamboreehan on tietysti se kaikkein legendaarisin. Keinun rikkoutuminen ynnä muut kirvoittavat meheviä muistoja mieleeni. Ai niin, mitkä ynnä muut muistot? Totuuden nimissähän täytyy muistaa, ettei nyt varsinaisesti aivan hirveästi muista eri jamboreista. Olen nimittäin ollut aivan pleksit joka ainoalla kerralla!

Todiste vuodelta 2002

Todiste vuodelta 2004


Tämä menee jo lähes abstraktin taiteen puolelle. Itse Pablo Picasso mykistyisi. Muut mökkijamboreet…Koittakaas nyt pinnistellä sieltä pikku suolapähkinöiden siimeksestä jotain meheviä tarinoita kun itse en juuri moiseen kykene. Jopa one-linereina tuodut legendaariset lausahdukset olisivat leppoisia.

Ja koittakaa muistella niitä legendaarisia biisejä. Näitä kategoriaan aivan sanoinkuvaamattoman sysipaskaa, mutta muistorikasta musiikkia. Helpompi koota kokoelmalevyjä mökkijamboreen 10 vuotisjuhlaan 2011.
- Se on

- London MC
- Ime kiviä ja runkkaa (Deck the halls)

-jne

Ei kommentteja: